MAAPERÄTUTKIMUS

AINA ENNEN RAKENTAMISTA

KS Geokonsulteilla on 29 vuoden kokemus maaperätutkimuksista. Kun teettää maaperätutkimuksen ennen rakennustöiden aloittamista, voi huoletta rakentaa varman päälle. Tutkimuksen tehtävä on selvittää mm. maaperän kantavuus sekä muut ominaisuudet. Tutkimuksen antamat tiedot ovat tärkeitä, kun optimoidaan rakennusten mitoituksia sekä arvioidaan tulevia perustus- ja maarakennustöiden kustannuksia. Ratkaisut riippuvat maaperästä.

TOIMIVA RATKAISTU

Maaperätutkimuksen avulla voidaan välttää virheellisiä ratkaisuja, joiden aiheuttamia vahinkoja on myöhemmin mahdoton tai hyvin kallista korjata. Nykypäivänä rakennukset ovat täynnä sellaista tekniikkaa, jotka vaurioituvat hyvin herkästi, mikäli perustukset eivät ole vakaat.

Maaperätutkimuksella voidaan selvittää myös maaperän saastuneisuutta esimerkiksi entisillä kaatopaikoilla ja huoltoasemien pihoilla. Tutkimus tehdään usein myyntitilanteessa, sillä kiinteistön omistaja on vastuussa maaperän kunnosta sen myydessään.

Tutustu kairaukseen. 

[]
1 Step 1
KYSY LISÄTIETOJA PALVELUISTAMME
Nimi
Osoite
Puhelin
Viesti KS GEOENERGIALLE
0 / 1000
Minulle saa jatkossa lähettää tarjouksia ja informaatiota.
Yhteydenoton täyttäneiden nimi- ja osoitetietoja ei luovuteta ulkopuolisille tahoille tai muutenkaan käytetä henkilötietolain vastaisesti.
Previous
Next